Tervetuloa Espoon Pelastakaa Lapset ry:n sivuille!
Espoon Pelastakaa Lapset ry on valtakunnallisen Pelastakaa Lapset ry:n jäsen. Yhdistyksen päämääränä on vaikuttaa lapsiväestön asemaan ja toimia erityisesti niiden lasten ja nuorten hyväksi, jotka elävät vaikeissa olosuhteissa. Yhdistyksen toiminnan painopiste on Espoon lasten tukitoiminnassa.Yhdistyksemme perustettiin vuoden 2002 alussa.
Yhteistyökumppaneitamme ovat mm. Avopalveluyksikkö Esmiina, Hyvä Arki ja Espoon Turvakoti. Keräämme lahjoituksia ja varoja, jotka välitetään em. organisaatioiden kautta. Jouluisin hankimme joululahjoja lapsille ja jouluruokaa vähävaraisille lapsiperheille. Jouluna 2011 lahjakortteja jaettiin 39 espoolaisperheeseen, joissa on yhteensä 100 lasta. Välittömän avun lisäksi pyrimme löytämään toimintamuotoja, joilla saavutetaan myös pysyviä muutoksia lasten elämässä. Olemme aloittaneet Espoon Turvakodin kanssa tukiverkoston tavalliseen arkeen palaaville äideille. Kesäisin olemme viime vuosina järjestäneet yhdessä Hyvä Arki ry:n kanssa kouluikäisille lapsille tarkoitetun ilmaisen kesäleirin.
Liittymällä yhdistyksemme jäseneksi saat viisi kertaa vuodessa ilmestyvän Pelastakaa Lapset -lehden ja jäsenpostia. Jäsenmaksumme on 25 euroa vuodessa ja alle 29-vuotiaille 10 euroa vuodessa. Olet tervetullut mukaan suunnittelemaan ja toteuttamaan monenlaisia tempauksia tukea tarvitsevien lasten ja heidän perheidensä hyväksi.
Suunnittelemme "tarhamummotoiminnan" aloittamista. Jos koet olevasi mummo tai vaari ja haluaisit toimia vapaaehtoisena päiväkodissa Sinulle sopivan aikataulun mukaan, otathan yhteyttä sihteeriimme Saana Lehtoon, saana.lehto(at)gmail.com tai espoo(at)pelastakaalapset.net. Voit myös soittaa numeroon 050 574 0360.
Lisätietoja toiminnastamme saat ottamalla yhteyttä meihin, sähköpostiosoitteemme on espoo@pelastakaalapset.net. Voit myös olla suoraan yhteydessä puheenjohtajaamme Ulla Kilpimaahan, ulla.kilpimaa(at)pp.inet.fi tai 040 5856 167 tai sihteeriimme Saana Lehtoon, saana.lehto(at)gmail.com.
Annetaan yhdessä ilonhetkiä tukea tarvitsevien lasten ja heidän perheidensä elämään!
Kiinnostaako paikka 7-12 vuotiaiden taideleirillä Pikku-Aurorassa 5.-9.8.2013? Ota yhteyttä, kerromme lisää!
